Sanaseppo-risteily 2018

Tuomo Sajaniemi

Perinteinen kevätristeilymme Hensingistä Tukholmaan reissattiin Tallink Siljan m/s Symphonylla 22.–24.4. eli heti Ristikko SM 2018-välierien ja finaalin jälkeisenä sunnuntaina. Mukana oli kutakuinkin saman verran porukkedellisinä vuosina eli 28 aikuista ja 1 nuoremman sukupolven edustaja.

Laivaan päästiin jo klo 12, ja iltapäivä sujui rattoisasti kokoustiloissa, jossa nautiskelimme ohjelmasta kuten Hannes Tiiran piilosanoja ja muitakin sanaleikkejä sisältäneestä merihenkisestä visailusta sekä Antti Skytän juontamasta titokilpailusta. Tehtäviä jaettiin ja muisteltiin SM-kisoja.

Laivan lähdettyä saatiin vatsatkin täyvan pöydän runsaista antimista. Iltavirkut kokoontuivat vielä kasinon baarissa, josta oli kätevä käydä yökerhon puolellakin tanssahtelemassa.

Maanantaina, laivan ollessa Tukholmassa, useimmat taisivat käydä maissa ainakin hiukan jaloittelemassa. Yhteistä iltapäivää vietettiin kokoustiloissa. Antti Skyttä veti tietokilpailun, nyt kilpailtiin pikku panoksesta. Onnetar näytti jälleen kieroutuneen huumorintajunsa, kun arvonnassa järjesti Riitta Rustarin ja Hannes Tiiran kilpailupariksi, ja niinhän siinä kävi, ettei meistä muista ollut heille vastusta. Antin itse huolella laaditut, tarkkaan mietityt kysymykset olivat niin nautinnollisia, ettei tappio varmaankaan harmittanut ketään. Voitto koitui lopulta taas kaikkien iloksi päivälliselle mennessä kuohuvana alkumaljana.

Maanantaina palattiin myös SM-kisan tunnelmiin. Koska Ilta-Sanomia ei enää saa Ruotsista, emme voineet lukea Iltiksen kisaraporttia. Sen sijaan videotykillä heijastettuna katsottiin digilehdestä juttu sekä taltiointi finaalista, jossa Erkki Vuokilan selostus välitti taidokkaasti jännittävän tunnelman.

Maanantai-illan kruunasi kolmen ruokalajin à la carte -päivällinen, joka sai runsaasti kehuja, jotka välitettiin keittiölle sekä paikan päällä että jälkipalautteessa. Monen osalta ilta jatkui vielä aamun puolellekin, vaikka Suomeen päin yö onkin tuntia lyhyempi.

Tiistaina oli paluu Suomeen ja arkeen. Jälleen kerran oli hieno reissu, kiitos kaikille mukana olleille ja ohjelmaa järjestäneille.

Risteilyn tunnelma oli kirkkaampi kuin vallitseva sää