Sanaseppojen kesäpäivät 2016

Sakari Pajakoski

Sanaseppo-lehden toimittaja osallistui ensimmäistä kertaa Sanaseppojen kesäpäiville Kajaanissa 29.–31.7. Paikalle oli kokoontunut puolensataa ristikkoaktiivia. Puheenjohtajamme avaussanojen mukaan joukossa oli tällä kertaa poikkeuksellisen useita ensikertalaisia, mikä positiivisena merkille pantakoon. Samoin oli edustettuna koko Suomi maantieteellisestikin määriteltynä.

Järjestelyistä huolehti Kajaanin paikalliskerho Sari Kuuren rautaisessa otteessa. Avauspäivän ilta vietettiin isäntien laatimien visailujen parissa tutustuen kainuulaisten paikkojen ja merkkihenkilöiden tekemisiin ja persoonallisuuksiin. Yllättävän vaikeiksi osoittautuivat. Innokkaimmat tietovisailijat jatkoivat Antti Skytän johdolla tietämystensä mitaamista lähes pikkutunneille saakka. Me muut harrastimme leppoisaa turinointia kauniissa kesäillassa. Harvoin on päässyt näin monipuolisesti vaihtamaan mielipiteitä nokitusten maan parhaiden laatijoiden kanssa.

Lauantaiaamuna meillä oli tilaisuus lukea Kainuun Sanomien toimittajan tekemä juttu tapahtumasta. Mukaan oli liitetty osa perjantai-illan piilosanatehtävästä vastauksineen.

Päivän pääkilpailuna oli sitten kimpparatkonta. Ensin porukka jaettiin arvalla seitsemään joukkueeseen, jotka kävivät Antin ja Pekka Joutsin laatiman huippuvisaisen ristikon kippuun. Herrat laatijat olivat koeratkojansa kanssa asettaneet ihanneajaksi puolitoista tuntia.

Toimittajan joukkueeksi muodostui Auli Tornberg, Arja Niemi ja Marko Rosenberg. Kommentoin tässä ratkontaa joukkueemme näkökulmasta. Mielestämme ristikko ensi katsomalta tutuikin ihan haasteelliselta.

Umpikieroiksi herrat tuntien ajattelimme, että jokin jekku tässä täytyy olla. Puolen tunnin pähkäilyn jälkeen se löytyikin, ja kas, ristikko alkoi täyttyä hitaasti mutta varmasti. Kun ”vyörytyksemme” alkoi väsyä, pelasti Arja antamalla uuteen kohtaan sanan tai ajatuksen. Taas päästiin eteenpäin. Miltei luulimme voittavamme kisan heittämällä, kunnes se tyssäsi totaalisesti ihan viittä vaille valmiina. Ja niinhän siinä kävi, että Riitta Rustarin joukkue (Marianna Tudeer-Niemistö, Pauli Saarinen ja Markku Niiranen) meni kalkkiviivoilla ohi.

Keskustelimme viimeisen sanan oikeellisuudesta Herrojen Ylituomareiden kanssa pitkään, mutta turhaan kuten aina. Hopea ei ole häpeä, mutta aina se kulta pitää näköjään hävitä samalle naamalle. Pitäisiköhän mennä Ristikkoakatemiaan täsmäkurssille?

No pääsimme kuitenkin molemmat tuntuvasti alle puolentoista tunnin ihanneajan. Kolmanneksi pinnisti Jorma Tuovisen joukkue. Virallinen tuloslista jutun ohessa.

Luulimme, että tässä oli kesäpäivämme kliimaksi nyt koettu. Sari ja Pojat olivat onneksi päättäneet toisin.

Siirryimme katselemaan nähtävyyksiä Kajaanin keskustaan.

Matkaa lähti kuitenkin johtamaan näyttelijä-laulaja-muusikko Tapani Hyvönen, kaikkien kajaanilaisten tuntema ja arvostama teatterimies. Kajaanin Teatteri on jo viime vuonna järjestänyt ohjelmallisia kiertokävelyitä, josta nyt oli tehty juhlaversio. Tänä vuonna elokuussa tulee kuluneeksi 300 vuotta siitä, kun Kajaanin linna räjäytettiin.

Sanasepoilla on kunnia toimia yleisönä tämän vuoden esityksen kenraaliharjoituksessa. Kahdeksan nuoren näyttelijän ryhmä kiersi mukanamme esittäen vanhoja kainuulaisia hahmoja peikoista alkaen. Kierros huipentui nuorten esittämään Eino Leinon runoon Aurinkotuuli. Myös loppunäytös sankarihaudoilla oli mykistävä. Orkesterina toimi Tapanin ukulele. Ei siihen enempää tarvittu. Kaiken huipuksi Sanasepoille suotiin tämä tilaisuus vain kolmanneksella normaalista lipun hinnasta. Toimittaja ei ihan heti muista, koska olisi lipun hinnalla saanut niin paljon laatua, vaikka huomioidaan kaikki teatterit ja oopperat (eikä niitä nyt niin vähän ole).

Kulttuurista ja kimpparatkonnasta voipuneina nautimme päälle muhkean päivällisen ja jatkoimme asioiden sulattelua vapaan seurustelun merkeissä. Antin ympärille kokoontui tietysti uskollinen tietokilpailupiiri mittelemään tietojamme. Kuulemma sekin kisa meni totutusti Riitan piikkiin.

Kesäpäivien kimpparatkonta 30.7.2016

Koeratkoja Seppo Rosenberg oli saanut yksilösuorituksena ristikon täyteen 3 tunnissa. Kajaanissa kimpat olivat aikajärjestyksessä (kimpat nimettiin vetäjiensä mukaan):

  1. Riitta Rustari 1.06.20
  2. Sakari Pajakoski 1.14.50
  3. Jorma Tuovinen 1.19.38
  4. Heljä-Maija Vanhanen 1.24.17
  5. Tapio Eerola 1.44.44
  6. Elina Rosenberg 1.58.40
  7. Erkki A. Jauhiainen 1.59.20