Paikaslliskerhovetäjien tapaaminen Lahdessa 2018

Elina Rosenberg

Paikalliskerhoaktiivit kokoontuivat tänä vuonna Lahdessa 10.11. ABC Kivimaalla. Paikalla oli edustettuna kuusi paikalliskerhoa ja hallituksen paikalliskerhoyhdyshenkilöt. Alkuun allekirjoittanut kertoi ensi vuoden Sanaseppo-tapahtumista.

Tapaamisessa keskusteltiin Ristikkoakatemian koulutusten hyödyntämisestä paikalliskerhoissa. Koulutus on mahdollista nykyään suorittaa myös etäkoulutuksena eli onnistuu ilman matkustamista pääkaupunkiseudulle. Tämän toivottiin innostava paikalliskerhojen jäseniä osallistumaan laatijakoulutukseen, jotta saataisiin lisää laatijoita seuraan.

Puheenaiheeksi nousi myös kirjastonäyttelyiden järjestäminen ja näyttelyn käytännön järjestelyt, joihin liittyvää ohjeistusta tullaan muokkaamaan keskustelun tuloksena. Myös yksittäiset seuran jäsenet voivat järjestää kirjastonäyttelyn omalla paikkakunnallaan, ohjeistus näyttelyn järjestämiseen on saatavissa paikalliskerhovastaavalta. Paikallislehtiä tai paikallisradiota kannattaa yrittää saadaa tekemään juttua näyttelystä.

Tapaamisessa mietittiin myös miten voitaisiin tehdä paikalliskerhoja tunnetummaksi omalla paikkakunnalla. Esimerkiksi paikallisiin eläkeläiskerhoihin voi olla yhteydessä ja kysysä mahdollisuutta päästä pitämään ristikkoiltaa kerhon kokoontumiseen. Lisäksi paikalliskerhojen tapaamisista voi ilmoittaa paikkakunnan lehden ilmaisella tapahtumailmoituspalstalla.