Etusivu > Sanaseppo-lehti > 1/2008 > Sääntöjä...

Päivitetty: 16.4.2009

Artikkeli on julkaistu Sanaseppo-lehden numerossa 1/2008 (kevät).

Riitta Asikainen

Sääntöjä ja poikkeuksia
– ristikon rakenne ja sisältö

Kun palautat mieleen jonkin kokemuksesi tai muistosi, voit tunnistaa sen sisällön eli sen, mitä tapahtui, ketä siinä tilanteessa oli, kuka sanoi mitäkin. Voit tunnistaa myös muistosi rakenteen eli sen, millaisena mielikuvana tuo kokemus on mielessäsi; kuinka suurena, kuinka värikkäänä tai tummana, kuinka elävänä tai pysähtyneenä, kuinka pirstaleisena tai kokonaisena.

Kun luet kirjaa, voit keskittyä sen sisältöön. Siis siihen, mistä kirja kertoo. Voit tutkia myös, miten kirjan tarina on rakennettu. Sama pätee yksittäiseen lauseeseenkin. Lauseessa on sekä sisältö (mitä) että tietty kieliopillinen rakenne (miten).

Kokonaisvaikutelma tai kokonaismerkitys syntyy molemmista. Lauseissa ”Minä rakastan vain sinua” ja ”Vain minä rakastan sinua” on sisällöllisesti täsmälleen samat sanat, mutta lauseiden rakenne-eron vuoksi niiden merkitys on erilainen.

Myös ristikoissa on sekä rakenne että sisältö. Ratkoin ristikoita vuosikausia kiinnittämättä tietoisesti mitään huomiota ristikon rakenteeseen. Ristikon sisältö – vihjeet ja ratkaisusanat – vaikutti eniten siihen, pidinkö ristikosta vai en. Monet ratkojat sanovat edelleen samaa. Ilmiö lienee sama kuin vaikkapa kirjaa lukiessa; Sisällön noteeraa jotenkin tietoisemmin tai luontaisemmin kuin rakenteen. Mutta jos rakenne on tavalla tai toisella surkea, sen kyllä huomaa – kokemattomampikin sanaseppo.

Alkuajoista nykykäytäntöihin

Ensimmäiset suomalaiset sanaristikot julkaistiin 1920-luvulla. Näissä ja muissa alkuvuosikymmenten ristikoissa oli laadintoja, joissa saattoi olla 2–4 kirjaimen mitään tarkoittamaton (vihjeittämätön) kirjainjono, joku sana saattoi olla muussa kuin perusmuodossaan, joku osa ristikosta saattoi olla itsenäinen saarekkeensa niin, etteivät sen sanat olleet lainkaan yhteydessä muihin ristikon osiin, ristikossa saattoi olla kaksi- tai kolmikirjaimisia sanoja, sanat saattoivat kesken kaiken taipua niin, että sanan alku on vaakasuorassa ja loppu pystysuorassa jne. (Kemppainen I. 2002).

Vähän kerrassaan laatijat alkoivat arvioida, millaiset laadinnalliset seikat (sekä rakenteelliset että sisällölliset) olisivat tavoiteltavia. Ensimmäisinä kantaa ottivat Veli Giovanni, Jukka H. Puntari ja Ville Seuralainen – sittemmin Osmo Kaila, Tuire Orri-Björkell ja Martti Räikkönen. Ja vielä sittemmin lukuisat muut ammattilaatijat ja ratkojat.

Lainaan tähän ehkä tuoreinta sääntö- tai suosituskokoelmaa, laatijoina Juha Hyvönen ja Erkki Vuokila (Hyvönen – Vuokila 2004). Jotkut näistä periaatteista tuntuvat – nyt – itsestäänselvyyksiltä, mutta aina näin ei ole ollut ja aivan viime aikoina virinneistä keskusteluista päätellen monet laatijat ja ratkojat miettivät ja kyseenalaistavat näitä suosituksia jatkuvasti.

Rakennesuosituksia

• Vastausruudukon on oltava yhtenäinen.
• Ristikon oikean reunan ja alareunan on oltava suoria. (Ns. alkupiilot ovat sallittuja yläreunassa ja vasemmassa reunassa, varsinkin jos niiden avulla pystyy käyttämään parempia ratkaisusanoja.)
• Ristikossa ei saa olla orporuutuja (ruutuja, joista ei lähde ratkaisusanaa).
• Ratkaisusanassa ei saa olla kahta tai useampaa peräkkäistä piilokirjainta.
• Ratkaisusanan tulee olla vähintään nelikirjaiminen. Ratkaisulauseen sana voi olla myös lyhyempi.
• Ratkaisusanan kirjainten tulee olla peräkkäin yhdellä rivillä joko vasemmalta oikealle tai ylhäältä alas.
• Välittömästi ratkaisusanan edellä tai heti sen jälkeen ei saa olla kirjaimia.
• Ratkaisulauseen linkkiruudut tulee sijoittaa lauseen sanan jälkeen samaan suuntaan kuin edeltävä sana. Lauseen tulee jatkua linkkiruudusta suoraan oikealle tai suoraan alas.

[Toteutukseen liittyviä suosituksia:]
• Ruudukon viivojen tulee olla suoria ja yhtä paksuja.
• Ruudukon vaakaviivojen tulee olla keskenään yhdensuuntaisia, samoin pystyviivojen.
• Vastausruutujen tulee olla samankokoisia ja -muotoisia.
• Ruudukon viivan tulee päättyä risteävään viivaan siististi.
• Vihjeiden keskinäisen sijainnin perusteella tulee voida päätellä, mihin kunkin vihjeen ratkaisusana tulee.

Sisältösuosituksia

• Ratkaisusana saa olla yhdessä ristikossa vain kerran.
• Ratkaisusanan tulee olla suomenkielinen tai suomenkielisessä tekstissä yleisesti käytetty.
• Ratkaisusanan tulee olla perusmuodossa. Ratkaisulauseen sana voi olla myös taivutusmuodossa.
• Ratkaisusana tulee kirjoittaa kielenhuollon normien mukaisesti. Välimerkit kuten heittomerkki, yhdysviiva ja kauttaviiva jätetään kuitenkin pois.
• Vihjeen ja ratkaisusanan yhteyden tulee olla looginen ja täsmällinen.

”Säännöistä voidaan poiketa, mikäli...”

... alkaa Hyvösen ja Vuokilan kirjaaman suosituskokoelman viimeinen sääntö. Mikään sääntö ei yksinään ole ehdoton, jos laatija osaa kiertää sen taitavasti niin, että ristikon kokonaisuus paranee. Muutamia kommentteja:

Ratkoja 1:

Oliskohan ollut Pitkälän laatimus, jossa kerran oli kolmikirjaimisia ratkaisusanoja ihan urakalla. Ja sitten muistuu takavuosilta mieleen sellainen ristikko, jossa pääkuvana oli puhekupla, jossa ilmoitettiin jotenkin siihen tapaan, että ”tätä on tässä ristikossa liikaakin” – ja ratkaisuun tuli sitten sama sana tahallisesti kolmeen(?) kertaan. Taisi olla Heikki Luukkalan laatimus.

Niin, ja eikös siellä ristikkonäyttelyssä ollut ihan loistavia ristikoita, jotka koostuivat kahdesta risteävästä 1-kirjaimisesta sanasta... Whatever, kun tämäntyyppisiä sääntöjä kelaillaan, mulle tulee aina mieleen vanhan kunnon lukioaikojen äikän maikan evästys: Sääntöjä saa rikkoa, mutta ne pitää tuntea.

Olavi Kivalo:

Perusmuotovaatimus on Väinämöisestä. Esimerkiksi ranskalaisissa ristikoissa käytössä ovat kaikki verbien taivutusmuodot.

Antti Viitamäki:

Minä en oikein ymmärrä tuota hiljattain herännyttä, monelta taholta tulevaa kampanjointia kaikkien mahdollisten sananmuotojen puolesta. Mitä me loppujen lopuksi sillä voitamme? Toki on ”enemmän sanoja” käytettävissä, mutta niin moninkertaisesti lisää epäselvyyttä ja -varmuutta etten tohdi ajatellakaan. Miksi emme saman tien sitten hyväksyisi kaikkia muitakin ”sanoja”. Sopimuskysymyksiähän nämä vain ovat – ja tärkeintä on se, että ratkoja tietää, mikä on mahdollista ja mikä ei. Eikö?

Mielestäni kannattaisi huolella pohtia, mitä suoranaista etua rajoitusten höllentämisestä saadaan. Voi olla, että muista verbimuodoista löytyy muutama sata uutta hämäävän sanaleikin mahdollisuutta, mutta moiset kikat on äkkiä loppuun käytetty – ja mitä meillä sitten on? Entistä sotkuisemmat ristikot ja epävarmemmat ratkojat.Sitä paitsi tähänkin päivään asti on minun käsittääkseni aina löytynyt uusia mukavia kommervenkkejä niin helppoihin kuin vaikeisiinkin tehtäviin. Rajoitukset lisäävät luovuutta!

Toni Pitkälä:

Mielestäni ristikonlaadintatyö on ensisijaisesti asiakaspalvelutyötä. Eli sitten, kun ratkojat (ei laativat ratkojat!) alkavat yleisesti tai ainakin suuressa määrin erityisesti tuomaan tätä ”puutetta” [esim. että sanoja ei saisi taivuttaa] esille, on ehkä aika laatijoiden ottaa tämä asia (uudelleen) käsiteltäväksi.Se, että nimenomaan jotkut laatijat ottavat tämän ”puutteen” esille, haiskahtaa hyvin pitkälti laiskuudelta ja oman työn helpottamiselta. Siis sama päämäärä kuin Attojen ja Tatojen (hyväksymisellä ja) suosimisella.

Ratkoja 2:

Jos pitkiin sanoihin pyrkimisen takia laatija on joutunut laittamaan mukaan joitakin kehnoja sanoa, niin ei paljon haittaa, jos ne pitkät sanat ovat hauskoja ja oivaltavia. On se silti parempi kuin ristikko, jossa on vain lyhyitä sanoja, joiden joukossa on huonoja ristikkosanoja.

Ratkoja 3:

Ratkojana en ole oma-aloitteisesti älynnyt kaivata taivutettuja sanoja, enkä kaipaa vieläkään. Yhden taivutettuja sanoja sisältäneen ristikon olen ratkonut, enkä sen kokemuksen perusteella huomannut, millä lailla ratkominen olisi ollut jotenkin antoisampaa tai ristikko jotenkin parempi. Missään suhteessa.Olen kyllä valmis hurahtamaan heti, kun joku tekee ratkottavaksi ko. sanoja sisältävän ristikon, jonka ratkominen tuntuu nykyisiä hyvin tehtyjä ristikoita mukavammalta. Ja nimenomaan tuosta syystä.

Ja samanaikaisesti: Onhan se niinkin, etteivät ratkojat myöskään ole älynneet vaatimalla vaatia monia nyt jo ristikoissa olleita ”poikkeuksia” tai ei-säännönmukaisuuksia; tyhjiä ruutuja, useita kirjaimia samassa ruudussa, numeroita ruuduissa jne. Nuo laatijoiden tuottamat innovaatiot ovat kuitenkin välittömästi saaneet hyväksyntänsä.

Olavi Kivalo:

Minusta kehittyneeseen ristikkokulttuuriin kuuluu, että laatija kommentoi ristikkoa ja aiemman ratkaisua. Tällöin on hyvä sanoa jotain ristikon teemasta, jolloin on mahdollista ja luontevaa kertoa myös säännöistä ja vapauksista, joita laatija on ottanut ja joita täten tarjotaan ratkaisijalle. ”Miljoona hämmentynyttä ratkojaa” on hyperbolaa. – – Ajattelutapa, että oikeita ratkaisuja pitää olla vain yksi, on peräisin koulujärjestelmästämme, jossa tiedon perillemenoa mitataan sabluunalla. – – Ettei mitään jäisi epäselväksi, sanotaan vielä, että mielestäni vaihtoehtoisten ratkaisujen määrän lisääntyminen on vain hyvä asia.

Ratkoja 4:

Omasta puolestani en tahtoisi lukea lähes päivittäin ratkomistani useista ristikoista laatijan esi- ja jälkipuheita. Ristikkokohtaiset kommentit vetäisivät melkein kuin maton alta. Hyvät ristikot kehittävät ratkojan vaistomaista tajuamiskykyä ilman valmista tajuamissabluunaa.

Lähteet:
Hyvönen Juha – Vuokila Erkki (2004): Kuvaristikkosäännöt. Luku 2 kirjassa Vuokila Erkki (2004): Sanaristikot. Mitä Missä Milloin Kansalaisen tietokirjat. Otava. ISBN 978-951-1-21882-1
Kemppainen Ilona (2002): Suomalaisen sanaristikon historia. Oy Finn Lectura Ab. ISBN 951-792-127-6
Sanaristikot.net -keskustelusäie 3379. Pannaanko perusmuotoiset verbit pannaan

Sivuston ylläpito: spam@sanasepot.fi