|
|
Etusivu | Artikkelit |
|
Artikkeli on julkaistu Sanaseppo-lehden numerossa 4/1999 (joulu).
Ristikkoharrastus on eri ihmisillä erilaista. Joku tykkää sommitella vastaussanojen eri vaihtoehtoja ja rakastaa siten kaikkein vaativimpiakin tehtäviä eli ristikoiden ratkomista. Joku toinen taas tykkää keksiä ensimmäisen sopivanpituisen ratkaisusanan eli täyttää ristikoita. Kaikelle tällaiselle harrastukselle on tilaa.
Me sanasepot olemme kuuluttaneet juuri sommittelun, vaativien vihjeiden (tai harhautteiden), siis vaativien ristikoiden nimeen. Sellaisissa ristikoissa ei oikein ole tilaa epämääräisille kirjainjonoille, joista saa pienellä mielikuvituksella englannin tai latinan sanoja tai jotka kenties jossain urdun kielessä ovat sanoja tai ovat oikein Helsingin puhelinluettelossa esiintyviä nimiä (vrt. SUOMALAINEN SUKUNIMI = ATTI).
En kuitenkaan halua kieltää sellaisten sanojen käyttöä, enintään lisätä joittenkin laatijoitten stressiä.
Kun olen joutunut määrittelemään hyvän ristikon ominaisuuksia, olen kiinnittänyt huomiota siihen, että ristikon ratkeaminen loppuun asti ei saa kaatua muutamaan epämääräiseen piilokirjaimeen tai piilossa olevaan duaaliin (eli ratkaisuruutuun, johon voi kirjoittaa kaksi eri kirjainta ja silti ratkaisu on oikea). Ristikon ratkomus on valmis, kun ratkoja voi täsmälleen tietää, että jokainen ratkaisusana on oikea sana ja vihjeen mukainen.
Tässä kohtaa sanakirjat ovat paikallaan. Ei kukaan voi muistaa tuosta vaan kaikkia nimiä tai vanhahtavia tai murresanoja, jotka ristikoissa esiintyvät. Ainahan voi oppia uutta, jos ei muuta niin nostolaitteiden nimiä kuten kinunki ja jiina.
Aloittelija tarvitsee tietenkin enemmän sanakirjaa kuin konkari. Itse käytin tietosanakirjoja ja niiden hakemisto-osia, ristikkosanakirjoja ei tietenkään ollut. Itse asiassa oli ihan kiva löytää niitä uusia sanoja tai ainakin uusia merkityksiä sanoille.
Ruotsin- ja englanninkielisiä ristikkosanakirjoja on ilmestynyt runsaasti ja niitä ilmeisesti myydään paljonkin, onhan ristikkoharrastuksen tärkeä edellytys sanojen standardoitu kirjoitusasu. Meillä kirjoitusasun vakiointi on ikään kuin itsestään selvä kielen luonteen vuoksi, jolloin on vaikea käsittää mihin tarpeeseen X-SANAT tyyppiset sanaluettelot on tehty.
Jotkin ristikko-oppaat on ilmeisesti tehty ruotsalaisten esikuvien mukaisesti, koska niissä on harrastettu sanojen ryhmittelyä aihealueen ja sanapituuden mukaan. Näiden oppaiden heikkous on siinä, että tärkeitä ristikkosanoja puuttuu, tarjontaa heikoista sanoista riittää, mutta tietoa sanojen rinnakkaismerkityksistä puuttuu.
Hyväkään sanakirja sen paremmin paperi- kuin digitaalimuodossakaan ei tee tumpelosta heti mestariratkojaa, mutta ne voivat poistaa joskus ratkonnan kompastuskiviä. Onhan myös niin, että muutaman sadan tai edes muutaman kymmenen ristikkosanan oppiminen auttaa pääsemään alkuun ristikkoharrastuksessa.
Sitten tullaan ongelmaan. Kun ristikkosanakirja tehdään auttamaan utraa utamia harrastuksen alkuun, siihen täytyy myös sisällyttää mahdollisimman paljon niitä (kirottuja) fakkisanoja. Kun sitten ne fakkisanat esiintyvät ristisanakirjoissa, ne ikään kuin auktorisoituvat tai virallistuvat saman tien, vaikka moiselle kehäpäätelmälle ei perusteita olekaan.
Ja kun aloitteleva laatija uskoo ristikkosanakirjaan(sa), tulokset ovat ikäviä/kamalia/etovia/mitä ovat (tarpeeton voidaan yliviivata).
Siis: joskin ristikkosanakirjat ovat aloittelevalle ratkojalle oiva tuki, aloittelevan laatijan tulisi käyttää niitä runsasta ja laajaa harkintaa käyttäen.
Ja vaativien ristikoiden laatijoille: jos ratkaisusanat löytyvät vain näiden oppaiden avulla, olette tehneet kehnoa työtä, sommittelu puuttuu!
Artikkeli on julkaistu Sanaseppo-lehden numerossa 4/1999 (joulu).