Kategoriat
Yleinen

Sanaseppo 2/2021

Vuoden toinen Sanaseppo-lehti on tullut painosta. Täältä pääset katsomaan ennakkotunnelmia mitä tuleman pitää (kunhan postilaitos lehden perille toimittaa).

Kategoriat
Yleinen

Sanaristikkoseura Sanasepot ry:n sääntömuutos

Tämän kevään vuosikokouksessa käsiteltiin sääntömuutoksia muutamassa sääntökohdassa ja niiden jälkeen muutetut säännöt laitettiin hyväksyttäväksi Patentti- ja rekisterihallitukseen. Sääntöjen pykälästä 6 löytyi tilinpäätöksen ja toiminnantarkastajien lausunnon antamisten aikarajoista lainvastainen kohta, jonka PRH kehotti korjaamaan lain mukaiseksi, jotta säännöt voitaisiin hyväksyä. Kohta on nyt muutettu nykyistä lainsäädäntöä vastaavaksi. Tässä vielä kyseinen kohta sekä vanhassa että korjatussa muodossa. Muutetut kohdat on korostettu.


Vanha muoto:
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille tai toiminnantarkastajille viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tai toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään viikkoa ennen vuosikokousta.

Korjattu muoto:
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille tai toiminnantarkastajille viimeistään kuukausi ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tai toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.

Yhdistyksen säännöt löytyvät kokonaisuudessaan tältä sivulta.